9.10. Miten päästä alkuun??

Älä koskaan sano "Ei koskaan". Perustin blogin, vaikka vielä viikko sitten sanoin, että en ikinä tekisi sitä. Taas oli mamma oikeassa teeseineen.

Niin, mutta miten päästä alkuun? Mistä löytyy oikeat sanat, merkitykset ja toimintatavat blogimaailmassa? Saman teeman ympärillä olen paininut tänne Lontooseen taivallukseni jälkeen päivittäin, jopa tunneittain. Miksi pitää juosta metroon, kun minuutin päästä menee seuraava? Miten sulkea ikkuna ja miksi oikeastaan sulkea sitä, jos sisään tuulee kuitenkin samalla voimalla? Miksi avaimet laitetaan lukkoon väärin päin ja miksi tiskit tiskataan tiskisienellä, eikä tiskiharjalla?

Jokainen arkinenkin asia on sama, mihin olen tottunut elämäni aikana. Se, että asia tapahtuu, ei poikkea. Se, miten asia tapahtuu, voi tehdä siitä lähes tunnistamattoman. Kun poikkeuksia on päivässä enemmän kuin tuttuja ja turvallisia asioita, niin olo tulee helposti turvattomaksi. Sitä tarrautuu yksittäisiin jo opittuihin asioihin takiaisen lailla. Jos on opetellut käyttämään jo metroa, niin onko pakko heti tutustua bussiiinkin? Jokainen aisti saa vastaan uutta informaatiota megalomaanisella vauhdilla ja mieleni yrittää suodattaa siitä edes murto-osan. Tuntuu kuitenkin siltä, että yritän saada hyttysparven kiinni suurireikäisellä haavilla. Toisaalta, kuka haluaa oikeasti saalistaa hyttysiä?

No, mutta alkuun on päästy. Tekstiä on kaksi kappaletta ja olen asunut täällä nyt kaksi viikkoa. Hämmennys on muuttunut pikkuhiljaa yksittäisten rutiinien toistamiseksi. Tänään huomasin juoksevani metroon. Vielä koen suurina hetkinä uusiin paikkoihin, työtapoihin ja ihmisiin tutustumisen, mutta missä vaiheessa Barbican Centressä Sir Colin Davisin johtama LSO:n konsertti alkaa olla vain yksi mukava tapa viettää konsertti-iltaa? No, toistaiseksi siihen on vielä matkaa hurjasti.

Arki koostuu tutuista asioista, joten alkuun pääseminen vaatii asioiden toistoja ja omien rutiinien luomista. Aamuespresso toimiston vastapäisessä Starbucksissa, tiskaaminen (uskokaa tai älkää...) töissä ennen kotiinlähtöä ja ostosten teko kotikaupasta samalta hymyilevältä mieheltä. Pian en enää edes huomaa, että suurin osa sähköposteista tulee nimellä Maya. Ehkä tämä kaikki, blogikin, muuttuu rutiiniksi, mutta kaikki vaatii oman aikansa.